Katsoin Torstain vastaisena yönä lätkää. Matsi alkoi kolmelta. Pens voitti, jee. Matsin jälkeen lähdin töihin ja työpäivä menikin varsin vauhdikkaasti. Kahvia ja energiajuomia meni sen verran, että oli varsin virkeässä tilassa. Unirytmin tuhoaminen johti kuitenkin siihen että mulla tuli väsy yhdeksältä illalla. Nukkumaan, ja herätessä oli päivien päivä, Perjantai. Perjantai on viikon paras työpäivä. Perjantaina voi vastata puhelimeen suureen ääneen esimerkiksi seuraavasti:
-Haloo?
-Terassille?
-Tiedätkö sä yhtään mitä kello on?
-MIKSI SÄ NYT VASTA SOITAT! SE ON OLLU AUKI JO MONTA TUNTIA!
-Kaksi minuuttia, ja alaovella, ole ajoissa tai saat tulla yksin.
Yhdeksältä töihin tulleet ihmiset katsovat haikeasti perään, kun lähden vihellellen kohti viikonloppua. Oikein niille.
Tänä Perjantaina otimme luottomiehen kanssa pitkällä kaavalla. Kolmesta neljään. Nämä ryyppyreissut ovat parhaita. Tarvittaessa ehtii ottaa välikuoleman (minä) tai käydä vaikka uimassa (luottomies). Baarikierros oli varsin kattava, ainakin käsissä olevista leimoista päätellen. Miksihän nuo leimat pitää olla noin massiivisia? Jostain saatiin mukaan myös tyttösiä. Ne hukattiin asiaan kuuluvalla tavalla. Ne halus kyllä kuulla Britneyn biisin, että hukkaaminen oli ihan oikea ratkaisu.
Kantabaari avasi ovensa taas LVI-rempan jäljiltä. Täynnä paskaa se oli, unohtuikohan siellä joku vaihe rempasta? Viimeistä viikonloppua auki oleva Sedun laitos oli omalla tasollaa. Siellä ei ollut ketään. Toivottavasti löytävät uudet tilat. Tämän kaupungin yöelämä tarvii vähän uutta verta. Vähän vanhemmalle väestölle suunnattu A-laitos oli kuitenkin illan päätepysäkki. Hauskaa kun nuorisoa paheksuvat keski-ikäiset ovat omassa baarissaan. Siellä on ihan sama meno kuin nuorten paikoissa. Pykälää härskimpää vain. Epätoivo paistaa siellä ihanasti läpi, ja sikailua katsotaan sormien läpi paremmin.
Kehitystyö on tuottanu uuden säännön meidän kaikkien iloksi. 595-sääntöä käytetään ihmisten jaotteluun. Sääntö toimii näin. Viisi prosenttia tuntemistasi ihmisistä täyttää jonkun kriteerin. loput 95% luulevat olevansa tässä viidessä prosentissa. Tätä voi testata vaikka näin. "oletko älykkäämpi kuin muut?" vaihtoehtoina "Olen älykkäämpi kuin muut" ja "Älykkyyteni on keskitasolla". 95% vastaa ensimmäisen. 5% ihmiset hoksaavat piirtää kyselylomakkeeseen oman, kolmannen vaihtoehdon "Minä tiedän kaiken."
Loppuun vielä pari pikkujuttua mitkä ovat nakertaneet. Ambulanssit keskellä yötä. Jos minä olen nukkumassa, niin muidenkin pitäisi olla. Ei maailmassa tapahdu mitään kun minä nukun. Ja silti joku saatanan aasi menee leikkaamaan sormensa ruohonleikkurilla, tai puukottaa vaimonsa poreammeessa. Kuolkoon vittu typeryyteensä. Ei piipaata keskellä yötä. Loppuu semmonen.
Valitin tuossa pari päivää takaperin aurinkolaseista. Lisätään tähän vielä yksi osuus. Jos laseissasi on valkoiset kehykset, ja tummat linssit, niin hävitä lasit. Tälläisille laseille on maailmassa tasan yksi funktio. Niillä peitellään häpeää kun lauletaan polttariporukalla aikuista naista karaokessa. Joko ihmiset ovat menossa tosi usein polttareihin tai sitten aurinkolasi sääntöä ei noudateta. Pitänee ruveta toimenpiteisiin.. Miksi tuo on muuten miesten ykkösvalinta? Onko Paula Koivuniemi kaikkien miesten salainen fantasia?
lauantai 31. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Voin sivistää puutteellista tietouttasi aurinkolaseista. Muoviset valkosankaiset poliisi-tyyppiset aurinkolasit mustilla kehyksillä ovat ns. "Mummon-nussijat". Tällaisten lasejen käyttäjät haluavat tarkoituksella antaa vittumaisen kieroutuneisuutensa ilmi.
Lähetä kommentti