sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Tupla hinnalla saa kaksi.

Perjantai oli niin kivasti sijoitettu juuri Lauantain eteen, että päätimme jatkaa juhlintaa. Ykköskenttään lisättiin vielä yksi vahvistus ja sitten mentiin tekemään tutkivaa journalismia meren ja maan rajapinnalle. 

Havaintoja eilisestä:  Aurinkolaseja. Niitä valkoisia. Vaaleanpunaisia pique paitoja. ja hame joka oli ilmeisesti vielä aamulla ollut mekko, niin korkealta se alkoi. Kantajan persoonallisuus kyllä pelasti paljon.  Miksi muuten ruotsalaiset miehet huutavat kännissä? Yleensä ihan fiksuista Hans Pettereistä ja Nicklaksista tulee kahden bissen jälkeen ihme sireeneitä. Huutaisivat edes jotain rivouksia, mutta yhden vokaalin venyttäminen kymmeneen sekunttiin on vain typerää. Paitsi jos tilanteeseen liittyy ruumiin rajojen sisäpuolelle tunkeutuvia ylimääräisiä esineitä tai asioita. Eilen ei liittynyt. Tai mistä sitä tietää mitä siellä laiturin alla tapahtui...

Tutkivaa journalismia lupasin. Noin joka viideskymmenes naishenkilö on nimeltään Jenni/Jenny. Otanta 153. Palkintoa emme sponsorien puutteessa voineet jakaa, mutta voittajalle kerrottiin henkilökohtaisesti. Ensi kerralla tutkimme jotain muuta.

Täällä on käytössä sellainen termi kuin Teinihelvetti. Termi viljelevät erittäin aktiivisesti juuri 20 vuotta täyttäneet naiset. Ovathan he kuitenkin niin paljon elämää nähneitä ja kokeneita kuin vuotta heitä nuoremmat tytöt. jos ei teinihelvetti ole tuttu niin myös termi "lihatiski" toimii, mutta varauksin. Samat 20-vuotiaat haluaisivat sellasia rauhallisia nuorille suunnattuja pubi henkisiä mestoja missä voisi ihmetellä miksei kukaan rakasta heitä samalla kun taustalla soi Coldplay tai vastaava "oikea musiikki". Tämmöisiä pubeja ei ole paljoa. Syykin on ihan selvä. Raha. Teinihelvetti tuottaa enemmän rahaa kuin Pubi. Raha ratkaisee. Tässä maailmassa missä me elämme homma nyt vain toimii näin. Jos satut dataamaan Nepalissa jossain budhalaisessa temppelissä, niin tilanne on eri.

Lopettakaa se teinien dissaaminen, kukaan ei voi valita syntymävuottaan. Jos voisi, niin minä olisin syntynyt vuonna 1950. Jos joku on nuori, niin se tarkoittaa kahta asiaa. Kokemusta on vähemmän, uusia asioita on enemmän koettavaksi.  Toista asiaa voitte tiedustella sitten sähköpostilla. 

Loppuun vielä tarina siitä kuinka rakastuin. Kävin ystävättäreni kanssa kaupassa. Hän osti siideriä. Laittoi tölkit laukkuun ja menimme ulos. Pyörätelineen luona, ystäväni hoksaa että avaimet ovat laukussa alimmaisena. Tapahtuu seuraava tilanne. Tyttö avaa laukun, antaa minulle lompakon. sitten kolme tölkkiä. Voiko nainen tehdä yleisellä paikalla miehelle mitään ihanampaa? Kuten kaikki tuliset romanssini tämäkin päättyi kuitenkin lyheen. Halusi mokoma lahjat takaisin. Sain kuitenkin punaisen avaimenperän muistoksi.

Don Huonot - Pyhimys

Ei kommentteja: