maanantai 21. heinäkuuta 2008

Pari päärynää ja vähän muuta.

Vaasan oma festari RockPerry, joka muuten varastettiin Laihialta, järjestettiin viime viikonloppuna. Yleensä olen kertonut viiltävän analyysin festareista joilla olen käynyt. Tällä kertaa ei käy niin. Joko siksi ettei juuri ole hyvää sanottavaa, tai siksi etten muista juuri mitään. Pari pikkujuttua tarttunut kuitenkin filmille tai muistiin. Voitin sumo-painissa 3-0, hienoa. Jorma merkkinen kortsu, huikeaa. Tässä tärkeimmät. Tavallisuudesta poiketen en hukannut mitään. Sen sijaan haltuuni jäi yksi epäilyttävä narikkalappu ja musta huivi. Kummankaan alkuperää en tunne. Jälkimmäisen en edes halua tuntea. Mutta jos tunnnistat omaksi, niin saa toki noutaa pois. Ykkönen kuitenkin suorittu asemalleen kuuluvalla tavalla ja veti kahden päivän festarit rutiinilla läpi näytöstyyliin.

Minä pidän ruuanlaitosta ja teen ruokaa suurella tai vielä suuremmalla menestyksellä mahdollisimman usein. Harrastaessa oppii ymmärtämään harrastusvälineitään. Mutta ei ihmisiä jotka suunnittelevat niitä. Fileerausveitsi jossa on jäykkä terä. Käsittämätöntä. Sähkögrillit joissa on muoviset kahvat. Merkillistä, mutta sopivassa lämpötilassa hauskan näköistä. Ruuanlaittoon liittyvistä välineistä minua kuitenkin vituttaa yksi yli muiden. Kattilan kannet, joissa on metallinen nuppi tai kahva. Kantta käytettään ettei kattilan lämpö karkaa pois. Tämä johtaa tietysti siihen, että kattilan sisälämpötila nousee. Vesi kiuhuu sadassa asteessa, joten se on yleensä ensimmäinnen kattilasta pois kiehuva asia, olettaen ettet tislaa viinaa. Kun kattilan sisälämpötila on 100 astetta, sen päällä olevan kannen lämpötila on tietysti hieman alle 100 astetta. Kannelle on ominaista että, sen voi poistaa. Se tehdää käsin. Nyt tarkkana, tulee oleellinen osuus. Jos kannen käpäiltävät osat on valmistettu metallista ne luovuttavat tuon lämpönsä erittäin näppärästi eteenpäin. Esimerkiksi minuun sormiin. Puinen, tai muovinen osa on luultavasti aivan yhtä lämmin, mutta lämpö siirtyy paljon huonommin minun sormiin.  Tämä huikaiseva tieteellinen mullistus opittiin viimeistään ala-asteen ympäristöopissa. Normaalit yksilöt sisäistivät tämän noin kolme vuotiaana kun polttivat sormensa kuumaan hellaan,kiukaaseen tai silitysrautaan kajotessaan, mutta säilyivät kuitenkin vahingoittumina saunan puisilla lauteilla. Miksi siis kattiloissa on metalliset kahvat? MIKSI!?

Legginssit. Nämä sukattomat sukkahousut. Miksi ne ovat muotia? Yritän kovasti ymmärtää tätä, mutta epäonnistun joka kerta. Onko niiden tarkoitus peittää se että on pleijjarit menossa? Pleijjarit loppuu yleensä ennen kuin ekat legginssit ilmaantuvat, joten siitä ei varmaan ole kyse. Vai onko niiden tarkoitus lämmittää jalkoja? Jos on niin kylmä ettei hameella tarkene ilman pitkiäkalsareita ei välttämättä kannata käyttää hametta. Jos ne olisivat ihonväriset voisin sisäistää niiden käytön. Yleensä ne ovat kuitenkin mustat. Minä en ymmärrä, menevät samaan sarjaan kuin kahden jääkiekon kokoiset aurinkolasit.

Ensi kerroilla paljastan tavan jolla on erittäin helppo helpottaa omaa elämäänsä, laskea stressitasoja ja jopa vähentää masennusta. Lisäksi käyn läpi museoviraston touhuja, ja suomalaisessa kulttuurissa olevia kummallisuuksia. Enkä puhu nyt mämmistä.

Nsoi: CMX - Kuolemaantuomitut

Ei kommentteja: