Vuoden loppuun vielä sekalainen salaatti irtonaisia ajatuksia. Kulutusjuhlan hengessä näistä moni liittyy kaupassa käyntiin. Nauti tai tunnista itsesi ja häpeä. Paitsi, jos käytät mustia saappaita. Silloin ei ole hävettävää.
Kaupat ovat täynnä ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä haluavat ostaa. Tämä on ikävää, mutta sille ei nyt oikein voi mitään. Jos kuulut tähän enemmistöön, niin huomio kuitenkin ne ihmiset, jotka tietävät mitä haluavat. Älä tuki käytävää, minulla on kiire ohitsesi. Vaikka olisitkin saanut sen siippasi mukaan, niin menkää toki rauhalliselle iltakävelylle johonkin muualle kuin citarin jo muutenkin ahtaille käytäville. Onhan se kivaa, että voitte kulkea käsikädessä ja lykkiä ostoskärryjä ja leikkiä, että ne ovat lastenvaunut. Mutta jos olette tiellä, olette vain ärsyttäviä ja teidän kuuluisi katua olemassaoloanne.
Jouluruuhkassa kiroillessani mielessäni kypsyi ajatus. Kauppa sinkuille: Ei käytävät tukkivia pariskuntia eikä lestaadiolaisperheen hämilleen saavia pakkauskokoja. Nopeaa ja simppeliä kaupassakäyntiä. Saadaan puhdasta voittoa. Miksi muuten kaupassa on aina kassoja auki niin vähän? Citarissa on 15 kassaa, kerran olen nähnyt tilanteen, että niistä oli auki enemmän kuin 8.
Kauppaan päästiin sisälle, niin jatketaan ihmisvilinän mukana pujottelua. Olin menossa maitohyllylle ja havaitsin edessäni pariskunnan, jonka ohitus onnistuu näppärästi keskelle käytävää levitetyn vanupuikko kaukalon toiselta puolelta. Vasemmalle kaistalle ja ohi. Katse oikealle ja naurua ruuhkaan juuttuneille amatööreille. Edessä lähes tyhjä käytävä ja maitohylly jo ihan nurkan takana. Sanoin lähes, koska edessä kulki tyttö. Hänellä oli hienot mustat saappaat, jotka kopisivat kivasti kävellessä. Mukavaa näkymää seuratessa huomasin, että tytön nilkat taittuivat ulospäin joka askeleella. Ei paljoa, mutta sen verran, että nostin katsetta ylemmäksi, ettei orastava nilkkaonnettomuus saastuttaisi mieltäni. Saappaiden jälkeen jaloissa oli farkut. Niiden kantaja oli erittäin lahjakkaasti muodostunut. Valitettavasti hän pysähtyi ihmettelemään jotain käytävän reunaan. Mennessäni ohi katsoin tytön kasvoihin. Olin kuolannut noin 16-vuotiaan tytön perää. Kunniallista.
No likaiset ajatukset sivuun ja maidot koriin ja kohti kassoja. Roskalehtien lööpeissä oli jälleen tyhmyyden ylistystä. Muutama neropatti oli sytyttänyt ledikynttilän palamaan, siis tulella. Jos se liekki näyttäisi yhtään tuikkukynttilän sydämeltä niin voisin jotenkin ymmärtää tilanteen, mutta kun muoto ei ole sinne päinkään. Jätetään nyt se kohta huomiotta, että kynttilät ovat vahaa, ledikynttilät muovia. Ajatusleikki, annetaan näille ihmisille t-paitoja, johon on painettu rintakehän ylimenevät turvavyöt. Mitä tapahtuu autossa? Loputkin uskostani ihmiskuntaan hävisi kun huomasin maitopurkissa tekstin "Sisältää proteiinia ja kalsiumia". No ää. Perään vielä varoitus, jos ostat hehtaarin metsää, niin tuote saattaa sisältää puita ja oravia.
Sitten muoti-ihmettelyä. Legginsit ovat vieläkin käsityskyvyn yläpuolella, mutta uskotaan nyt sitten palautteen pohjalta, että niille on olemassa funktio. Mutta miksi laittaa sukkahousut/legginsit ja shortsit TALVELLA? Olenko tämänkin visioni kanssa yksin kuin Mooses vuorella, vai jakaako joku näkemykseni, että shortseja pidetään kesällä, tai edes silloin kun on lämmin.
Valitin tuossa taannoin ettei telkkarista tule mitään ohjelmaa jota haluaisin katsoa. Olin kolme päivää ilman internetin turvaa, joten viihdytin itseäni televisiolla. En nähnyt mitään sellaista mitä olisin halunnut katsoa. Ehkä olen tulossa vaan vanhaksi, katkerahan jo olen, kun Pinkin ja Kate Perryn suoritukset tuovat mieleen vain yksikätisen viulun. Onneksi oli kipsi kädessä, etten tehnyt mitään harkitsematonta. Testasin Voicea pistotesteillä kolme päivää. Tuloksena tasan yksi biisi, joka ei antanut aihetta tehdä pahaa itselle ja lähimmäisille. Sekin soi sunnuntai aamuna hieman ennen seitsemää. Pääsin sentään nukkumaan hyvällä tuulella.
Loppuun vielä mediavinkkejä. Netistä löytyy peliarvostelu "ohjelma", Zero Punctuation. Katsokaa muutama jakso, vaikka pari viikkoa vanha Sonic pätkä. Hulvatonta. Tilt, Vito ja mitä näitä nyt on jää kauas. Taakse. Raskaamman soitannon ystäville yksi sana. SABATON.
Hyvää uutta vuotta lukiojoille. Saakoon vuotenne onnellisen lopun. Har Har.
NSOI : Sabaton - Ghost Division

1 kommentti:
Jaan ihmettelyn legginssit/sukkahousut ja shortsit, vaikka olisi kesä.. Eikö shortsit tehty sitä varten että kun on kuuma, niin voi olla housuissa joissa ei oo lahkeita = on viileämpi? Jatkan yksinäistä ihmettelyäni tuulihousut jalassa :D
Lähetä kommentti