Aloitetaan tämän kertainen höpötys täysin uudella ja mullisitavalla idealla. Idea ei tosin ole uusi tai mullistava, eikä edes "ja". Idea syntyi, kun keskustelin hyvän ystäväni kanssa. Hän valitti, että työt aiheuttavat hänelle stressiä, johon auttaa ainoastaan seksi. Mukavana miehenä olisin tarjonnut oitis palveluitani hänen käyttöönsä, mutta olin valitettavasti tuolla hetkellä estynyt. Stressi on kuitenkin vakava ongelma tulos-tai-ulos -yhteiskunnassa, joten pakkohan tähänkin epäkohtaan on esittää ratkaisu.
Kelan on ruvetta tarjoamaan naisille palveluna ammattimiehiä. Lääkärin todetessa, että naisella on stressiä, Kela toimittaa amattilaisen, joka panee naisen kuntoon. Stressiperäiset poissaolot loppuvat kuin seinään. Naisia tälläinen esineellistäminen varmaan loukkaisi, joten miehet joutuvat purkamaan stressiään edelleen vanhoilla, hyväksi todetuilla menetelmillä. Työttymyys romahtaa kun uusien pukkien hallinnointiin tarvitaan paljon byrokratiaa. Maailmakin pelastuu kun stressanneet naiset eivät kotona joudu tyytymään b-luokan suoritukseen. Näin vahinkoraskaudet vähenevät radikaalisti ja väestönkasvu hidastuu.
Eri asiat tekevät ihmisistä onnellisia. Minun onnellisuuteen vaikuttaa vahvimmin kolme asiaa. Onko minulla kylmä/nälkä/kuivat sukat? Kuinka (maa)joukkeella menee? ja Heräänkö sellaisen ihmisen vierestä, jonka vierestä haluan herätä. Kaksi ensimmäistä ovat viime aikoina tulleet aika hyvin kuntoon, mutta kolmas on ollut turmiollisessa tilassa jo pitemmän aikaa.
Onnellisuuden kolmannen kohdan täyttäminen ei onnistu käytettävissä olevilla resursseilla, joten etsin enemmän tai vähemmän aktiivisesti uusia. Tämä on jo jonkin aikaa aiheuttanut närää käytössä olevien resurssien keskuudessa. Ilmeisesti heidät tekee onnelliseksi minun onnettomuuden seuraaminen, ei se ainakaan voi johtua veistoksellisesta ylävartalostani. Oli miten oli, ongelma on minun onnessa, joten koitan korjata sitä. Kavereiden onnellisuus on myös korkealla minun tarvehierarkiassa, mutta minä haluan hoitaa tärkeimmät asiat ensin. Ikävää, jos tämä loukkaa jotain, mutta elämä on kovaa.
Kävin Tiistaina Ollis nimisessä juottolassa. Ollis on ruotsalaisten suosiossa. Luottoystäväni varoittelivat olliksen pahuudesta, mutta uudet ystäväni houkuttelivat minut taidokkaasti mukaan (-Lähetään Ollikseen? -Okei). Siellä oli yllättävän hauskaa. Pitkien pöytien ääressä istuminen toi mieleen saksalaisen pubin. Musiikki oli nyt mitä oli, mutta yhteislaulut meinasivat olla hieman liikaa. Kestin kuitenkin urhoollisesti. Ykkösketjun karjuille mainittakoon, että tarjonta ylitti kysynnän. Blondeja oli paljon, muissa väreissä oli hajakokoja. Pienenä tahran muuten niin hyvälle illalle pitää mainita nuoriso-osaston kokemattomuus. Se näkyi loppuillasta kyvyttömyyten olla pelaamatta pakan viimeistä korttia. Sitä missä lukee Draamaa. No, tuon skillin saa vain ajan myötä. Tai poikkeuksellisella lahjakkuudella. Kaikki eivät saa sitä koskaan.
Tällä hetkellä parasta mitä telkkarista tulee on Fringe. Tämä vaihtuu ensi kuussa kun Scrubs tekee paluun, mutta nautitaan nyt kun ehditään. Fringe on rikos/scifi sarja. Vähän x-files tyylinen, mutta ilman harmaita isosilmäisiä ukkoja. Vaihtoehtoisesti voidaan ajatella että kyseessä on Eureka, mutta synkemmillä väreillä ja teemoilla. Ja tässä on pelottava tohtori. Ja lehmä. ja LSD:tä Katsokaa, jos yhtään kiinnostaa tuon tyylinen toiminta. Tähän mennessä kymmenneen jaksoon on mahtunut vain yksi heikompi jakso.
Kipsin päivät alkavat olla luetut. Jäljellä olevat päivät voi laskea jo yhden käden sormin, kunhan vain nollaa sormet kolmesti. Kun tästä pääsen niin teen vasemmalla kädellä jotain suurta ja hienoa. Luultavasti puristan jonkun persettä. Toivon, että kostotoimena tuleva avari ei murra nenääni. Vaikka se olisi kyllä pieni hinta tuosta riemusta. Jos joku puristaa persettäsi tammikuun 2. päivä, niin antakaa sen kerran mennä ilman musertavaa rangaistusta.
Loppuun vielä pikkutrivia salibandyn MM-kullan johdosta. Suomi on voittanu neljässä joukkuepalloilussa MM-kultaa. Mitkä ovat nuo lajit? Vastaukset voitte käydä kusemassa sundominlahden jäälle. Tai voitte käyttää sähköpostia.
Nsoi: Mötley Crue - If I Die Tomorrow.

1 kommentti:
Sen tietyn kortin pelaaminen tuo jännitystä tylsään baari-iltaan.
Lähetä kommentti