Tässä numerossa käydään sairaalassa. Syödään mansikoita Tukholmassa ja leikitään muovipussilla ja teipillä suihkussa. Aloitetaan tarinasta kuinka päästään sairaalaan. Triangelista tämän jälkeen, malta.
Sateinen Tiistai ilta, hämyinen halli jossain pohjanmaan tasangoilla. Loisteputkivalojen alla levittäytyy kenttä. Kentällä juoksee miehiä pallon perässä. Miehet muodostavat 2 joukkuetta, jotka yrittävät laittaa pallon toisen joukkueen maaliin. Minä olen hidas mutta laukaus on heikko joten pelaan pakkia. Vastustajan hyökkääjä, jota kuvaa parhaiten englannin kielen sana "formidable", vyöryy kohti meidän maalia. Oman maalivahdin koskemattomuus on kuitenkin pyhä, joten valitsen hyökkääjän kurssin leikkaavan liikeradan. Törmäys on vääjäämätön. Ilmassa on jännitystä, halli hiljenee, tunnelma on odottava. Lopulta ruhot iskeytyvät toisiinsa. Ryske on mitätön kun pieni puollustaja lentää perseelleen ja istuu kätensä päälle kaatuessaan. Hyökkääjä auttaa pakin pystyyn, ja peli jatkuu. Käsi kuitenkin kipeytyy ja ranne ei kestä laukomista -yhtä itkuista yritystä laskematta-, ja syöttäminenkin on tuskallista.
Oletin ranteen vain venähtäneen, mutta kun käsi oli vielä aamullakin kipeä niin menin työterveyteen näyttämään kipeää käpälääni. Röntgeniinhän sitä päädyttiin. Tohtorien arvonta päättyi epäilykseen, että veneluu on poikki, ja käsi pitää kipsata. Diagnoosin mukaan käsi voisi olla kipsissä 2-10 viikkoa. Ihailtavaa varmuutta. No, sairaalasta on ortopedi, joka nämä asiat päättää, joten siirryin sinne. Saavutin sairaalan arvausosaston n. klo 10. Kotiin lähdin noin kellon 16. Ja tilanteen piti olla aivan sisään-ulos-lounaalle. No, ei se aina lähde. Ainakaan kunnallisessa. Ilmeisesti konsepti jossa käsi on kuvattu eri paikassa kuin missä se kipsataan, ylitti järjestelmän käsityskyvyn. Nyt kädessä on lilan värinen, puolijäykkä kipsi. Kipsiä siinä ei ole edes nimeksi, kovike on lasikuitua. Eikä pintaan voi edes kirjoittaa kuulakärkikynällä. Mihin minä nyt tallennan säälivien tyttöjen puhelinnumerot?
Jonottaminen on raskasta varsinkin nälkäisenä joten päätin aloittaa pari viikkoisen sairaslomani tehokkasti nestemäisellä leivällä. Haalarikansa oli ollut hölkkäämässä, ja luotettaviksi tiedetyt opiskelijat olivat suorittamassa palauttavaa harjoitetta läheisessä anniskelupisteessä. Liityin huomaamatta joukkoon. Mukaan otin uuden naistenkarkoittimeni lisäksi kaverini, jonka uskoin kumoavan kipsin aiheuttamat hävikit. Menestys ei tällä (kään) kertaa ollut kovin mairitteleva, joten päätimme keskittyä Ghanan rumpujoukkueen esitykseen. Oheistoimintona oli myös Limbokisa. Se oli varsin viihdyttävä. Lopulta kaverin piti lähteä kotiin nukkumaan että ehtii töihin aamulla. Minä poistuin myös grillin suuntaan ja tilkitsin orastavaa nälkääni. Sitten unta kuulaan, olihan aamulla tulossa syksyn tärkein tapahtuma.
Sehän on tietysti Triangeli! Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan AMK naamojen yhteinen risteily. Meno oli ollut aikaisempinakin vuosina hurja, joten tänäkin vuonna piti päästä mukaan. Kovaksi tiedetyt risteilykaverini kuitenkin yksi toisensa jälkeen pelasivat skip-kortin, joten joudun matkaan käytännössä yksin. Eipä tuo juuri haittaisi, jos ei ole kavereita, niin tehdään uusia. Arpaonni pisti minut bussiin jossa oli lähinnä restonomeja ja vaihtareita. En tiedä oikein vieläkään mitä restonomi tekee, mutta ehkä kestän. Restonomeista näytti suurin osa olevan tyttöjä, varsin viehättäviä jopa. Lisäksi restonomit olivat avuliaita pullojen avaamisessa. Käsi kipsissä ryyppääminen on yllättävän vaikeaa ilman asianmukaisia avustajia. Yksi tyttäristä oli jopa osallistunut eiliseen limbokisaan. Kirkkain menestys kuitenkin hänet kiersi, mutta neidin erikoinen nimi jäi mieleen. Risteilyn menomatka ei nyt mainittavaa kohua aiheuttanut. Ehkä se johtui bingosta, ehkä eilisen päivän krapulahakuisesta juomisesta. Jo linja-autossa kiinnitin huomiota Johanna nimisten tyttöjen suureen määrään. Muista autoista kantautuneet huhut vahvistivat Johannojen olleen liikkeellä laumoina. Pitkäaikaiset lukijat tietävät että Johanna on yleensä hyvä asia, ja näin oli tälläkin kertaa.
Satamaan saavuttiin todella ajoissa, ja istahdin erääseen seurueeseen josta tunsin yhden tytön, Johannan. Seurueessa oli myös 2 muuta Johannaa. Trendi oli nyt ilmiselvä. Tarvisi siis korkeintaan muistaa nimi Johanna, ja pari muuta niin menisi ihan kohtuullisesti. Hytinkin löysin, ja nopeasti vaihdoin. Uusi hytti oli kannella 10. Tasokasta... Uuteen hyttiini majoittui minun lisäksi yksi kiinalainen kaveri. Hänestä tuli ylin ystäväni välittömästi, kun hän tarjosi minulle bissen, maassa maan tavalla. Tax Freen sedät olivat taas tinttaliisoja ja elintärkeät nektarit saisi ostaa vasta paluumatkalla. Turvauduin oitis laivan varsin kattavaan kuppilapalveluun. Tämä valinta johti luonnollisesti siihen, muistiinpanoista tuli hieman hataria. Mainitaan kuitenkin Johannan poliisipaita, ja puolimetrinen barbaba pehmolelu.
Jossain vaiheessa ajauduttiin diskoteekin puolelle, ja siellä viihdyttiin enemmän tai vähemmän kauan. Seurassa oli taas Johanna ja pari tämän kaveria. Palasimme neitien hyttiin. Tämä oli merkkipaalu reissussa. Olin hetkellisesti tilassa jossa ei ollut ainuttakaan Johannaa. Johannojen tasapaino kuitenkin palasi varsin nopeasti kun hyttiin saapui 2 Johannaa. Loistavaa taktista silmää osoittaen keksimme mennä aamupalalle, ettei paluumatkalla kamiina olisi liian kuuma. Aamupala alkoi kuitenkin vasta tunnin päästä, joten keksimme nukkua hetken, ja sitten siirtyä hyvässä järjestyksessä aamupalalle. Miehet, jotka ovat nukkuneet usean naisen kanssa samassa tilassa, tietävät, että hiljaisuus ei laskeudu kun valot sammuvat, joten tehokasta uniaikaa jäi täysin perusteettoman arvioni mukaan noin 10 minuuttia.
Ensimäinen menetys ryhmään oli Johanna, joka ilmoitti että ei haluaisi vaarantaa elintoimintojaan liikkumalla. Hylkäsimme hänet hyttiin ja lähdimme syömään. Saimme sekavan joukkueen siirrettyä ravintolaan. Söin kulhollisen mansikoita ja muutaman karjalanpiirakan kun katselin vielä heräilevää Tukholman satamaa. Yli-innokas henkilökunta keräsin lautasiame pois sellaista tahtia että aavituksen hitailla olleet ryhmän jäsenet joutuivat hakemaan toistuvasti uusia astioita. Aamupala oli kallis, mutta eipä laivalle mennä säästämään. Oli aika mennä nukkumaan.
Menin hyttiini, iskin pään tyynyyn, seuraava muistikuva on ihmeellinen soittoääni. Huusin jotain sanoinkuvaamattomia kirouksia ja ääni loppui. Uneni jatkui. Määrittelemättömän ajan kuluttua heräsin, tällä kertaa englantia puhuvaan mies ääneen. Ääni kyseli mitä olin sanonut hänelle kun hänen puhelimensa oli soinut. Jätin kertomatta, ettei kiinalainen ystäväni olisi järkyttynyt liikaa. Kampesin itseni ylös ja teippasin kipsin päälle muovipussin että pääsisin suihkuun. Kiinalainen kaverini auttoi. Hieno mies. Suihkun kautta tax-freehin ja ränniin lisää kaatoa. Löysin myös Johannoja sisältäneen ryhmittymäni eiliseltä illalta. Jauhoimme hetken paskaa, ja sitten laiva alkoikin olla lähellä turkua ja seuraavaa bussimatkaa kohti Vaasaa.
Hain romuni hytistä ja siirryin Kiinalaisen kaverini kanssa oven pieleen jonottamaan. Konsortiomme visuaalinen vihätysvoima kasvoi huomattavasti kun viereen ryhmittyi porkkanakakkua rakastava tee-ystäväni Laura, Mira ja pari muuta osaajaa. Toinen osaajista tarjosi minulle lonkkua. Toinen sydänystäväni oli kerätty. Tytön nimi ei kyllä ollut Johanna, mutta kaikkea ei voi saada. Joukot bussiin, keula kohti pohjoista ja kaljat käteen. Loistavasti skarpannut matkanjohtajamme ummisti silmänsä vai sekunniksi, ja silloin se tapahtui. Hetkeksi pysähtyneestä bussista eksyi yksi sankari ulos. Huikeaa ryhmähenkeä osoittanu bingobussi kuitenkin pelasti tilanteen, ja eksynyt lammas saatiin takaisin autoon. Loppumatka meni varsin levollisissa merkeissä, Yle-X:n parasta ennen lähetys aiheutti pientä hämmennystä nuorissa kanssa matkustajissani. Jaoin heille viisautta parhaani mukaan. Pääsimme kotiin väsyneinä ja humalaisina.
Loppuun vielä huudatusosuus, koska laivalla esiintyi epävarmuutta muistaisinko ihmisten nimet niin listataan nyt tähän: Vaimo-Johanna, Poliisi-Johanna, Blondi-Johanna, Punainen-Johanna, Tumma-Johanna, Kukkatukka Elina, Eve, Kapteenin-Erika, Petra, Sonja, Anki, Ralf, Ludvig ja Nimi jalassa-Marika (luulit etten muista). Kolumbian ja Meksikon tyttöjen nimiä en muista. Mutta he tuskin tätä koskaan lukevatkaan.
Nsoi: TBA - Tää ilta
