keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Kesä Special

Kesää puskee ovista ja ikkunoista, joten juhlanumeroon kerätään kaikki kesään edes etäisesti liittyvät aiheet. Ja nyt rupeaa tuvassa olemaan sen verran viileä, että koneella malttaa istua.

Aloitetaan kesän parhaalla ilmiöllä. Kesällä on kadut, puistot, rannat, terassit ja herranjumala kaupat?! täynnä kauniita naisia. Mars edellä mainittuihin paikkoihin katsomaan, jos laatu kelpaa. Kesällä on hihattomia toppeja, kevyitä mekkoja ja lyhyitä hameita. Kaikkea vaatteita mitä mies voi haluta. Paitsi pukea päälleen. Tai eihän se minulle kuulu vaikka haluatkin, anna mennä! Ole Fabulous! Mutta sitten tieteellistä pohdintaa, ettei mene vain naiskauneuden ylistämiseksi. Missä nämä naiset ovat syksyllä,talvella ja keväällä? Vaasa on opiskelija kaupunki, joten täällä kyllä on nuoria, ja miksei vanhempiakin, kauniita naisia. Eivät he voi vain olla kotona? Ystävien kesken pidetyssä aivoriihessä päädyimme siihen, että kauniit naiset talvehtivat. Vähän kuin siilit.

Tämä osio kirjoitetaan pyynnöstä. Toverini ihmetteli tätä asiaa ja kertoi huolensa minulle. Minkälainen mies olisin, jos en huomioisi toveria hädässä. Asia oli siis häät. Häitä on kesällä, joten tämä sopii kesäspeciaaliin kuin yskivä porsas Cancuniin. Toveri ihmetteli miksi häitä on kesällä paljon ja miksi se tapahtuma on tärkeä? Rakastaako ne ihmiset toisiaan enemmän sen päivän jälkeen? Ei tietenkään rakasta. Luultavasti päivä päivältä tasaisesti vähemmän. Nopeasti keksin vain yhden syyn miksi häät täytyy pitää. Tyttö/Nainen haluaa olla päivän prinsessana. Muut keksimäni seikat olivat syitä mennä naimisiin (puolet kaikesta, paksuna jne jne), mutta häille en keksinyt muita syitä. Mutta, jos on häät tulossa niin älkää nyt herranjumala pitäkö niitä Juhannuksena. Jos keksit syitä pitää häät, niin laita palautetta.

Äskeistä vankkaa aasinsiltaa pitkin päästään omaan juhannukseen. Taivoistani poiketen menin juhannuksena mökkeilemään. Tai mökkeily oli aika vähäistä, enemmän keskityttiin lillumaan uima-altaassa ja vähättelemään minun tulenteko kykyä. Myös virvokkeita nautittiin riittäviä määriä. Täytyy myös mainita, että varusteista huomasi, että reissussa oli insinöörejä. Useita. Miltä kuulostaa nestejäähdytetty kylmälaukku, jossa on pakkasta, tai akvaariopumpulla toimiva suihku? Entäs uima-allas, jossa on perämoottori? Reissu meni hienosti, kukaan ei kuollut, ketään ei hukattu. No merikapteeni katosi, mutta hänet löydettiin tuota pikaa veneen alta ryyppäämästä. Joi kuulema salaa.... Oli kuitenkin pelastusliivit päällä. Turvallisuus ennen kaikkea! Sen verran vielä, että sain takan tuleen molemmilla kerroilla kun sain yrittää. Ja se peltinen laatikko saunassa on takka, eikä kiuas. Ei nälvitä tai poltan talonne, ainakin saan sen syttymään!

Loppuun vielä muutama pikkujuttu. Tänään oltiin laittamassa merikapteenin uljasta alusta iskuun. Irrotimme vanhaa maalia, jotta uusi saadaan pysymään. Käytimme vihreää kemikaalia, joka oli todella hurjaa. Purkin ollessa auki ilma väreili sen yläpuolella kuin sytkärissä, jossa on kaasuhana auki. Ja kyllä irtos vanhat maalit mallikkaasti. Merikapteenin äiti tekee myös hyvää pizzaa. Sille keisarillinen hyväksyntä. (Tämän on saanut maailmassa 2 ruokalajia)

Oma fyysinen kunto on ihan ruvella. 50km veto pyörällä meinasin aiheuttaa kuoleman, eikä edes sillä tavalla mihin tarvitaan vasemmalta tuleva bemari, suojatie ja kolmio. Surkeaa. Pitää skarpata tai häviän siskolle maratonissa. Näin ei saa käydä.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä juomajäähdyttimen pikaopas. Tarvit 1,5l tai muun ison pullon. Täytä vedellä ja unohda pakastimeen. Kun muistat ota jäätynyt kalikka pois pakastimesta ja leikkaa pullo katki noin 5 cm korkin alapuolelta. Yläosast saa näppärän lasin, joka pysyy hyvin pystyssä rannalla ja nurmikolla. Odota hetki, että jää sulaa pullosta hieman, voit juoda kylmän veden pois, tai kaataa kauniin tytön paidalle, kuinka vaan. Sitten kun jääkalikan ja pullon reunan välissä alkaa olla vähän tilaa, kaada kalikan päälle kylmäksi haluttua juomaa. Sitten kaadat juoman äsken tekemääsi lasiin ja vot. Kylmää juomaa.

Ensi kerralla joko KaveriSpecial tai JamppaBingo.

Nsoi: Rolling Stones : Anybody Seen My Baby?

Ei kommentteja: