Kadonneet Provinssi-muistiinpanot.

Hetken hukassa olleet provinssi muistiinpanot löytyivät kuin ihmeen kaupalla. Tässä parhaat palat.

Kuten festarihenkeen kuului, heräsin aamulla heti yhdeksältä. Kipaisin minimanista karhuperheen evääksi. Pakkasin romut ja voitin tiskivuoren taistelun. Mieskiuas ilmoitti kahdentoista maissa pääseensä töistä, joten romut kantoon ja kohti ensimmäistä kokoontumispaikkaa. Päätin viime hetkellä olla fiksu ja jätin kahdeksan kiloisen nalleryhmän eteiseen odottamaan tulevia taisteluja. Kyllä Seinäjoeltakin saisi olutta turha sitä on täältä asti kantaa. Jätin myös hyvin palvelleen festarituolin kotiin, koska en ajatellut tarvitsevani sitä. Etenin melkein korttelin verran kun seireenien laulu alkoi houkutella sieluani. Onneks matkalla oli Siwa, ja vapautin nalle oktetin, joiden kanssa matkasin kohti aurinkoa.

Korttelin verran lisää kävelyä ja kohtasin mieskiukaan. Delegoin hänelle oitis osan kantamuksistani. Pääsimme vihdoin perille kokoontumispiste ykköselle (kp1). Varuste tarkastuksen yhteydessä huomasimme, että meidän täytyisi hakea täydennyksiä läheisestä myymälästä. Ostimme kokoontaittetavat festarituolit, koska kummallakaan ei ollut entistä käytettävissä. Ostimme kokeeksi myös tulitikkuaskin kokoisen avaruuspeiton. Sitten terassin kautta hiomaan suunnitelmaa. Tuota pikaa joukkueemme toinen ryhmä soitteli ja ilmoitti olevansa asemissa kp1:n edustalla. Uusien vahvistusten myötä joukkueessamme alkoi olla kaikkea tarvittavaa hyvän reissun saavuttamiseksi: englantilainen tohtori, jäbä jota ei voi raiskata, kantaja. Ja minulla oli pullo raikasta kotimaista valkoviiniä.

Seinämäelle siirryttiin VRllä, odotukset eivät olleet siis kovin korkealla. Ilmapiiriä paransi konnari, joka huomautti meitä oluen juonnista junassa. Mietimme mahdollista sanktiotamme. Päädyimme siihen, että meidät voidaan poistaa junasta seuraavalla pysäkillä. Onneksi se oli seinäjoki, joten jatkoimme jalojuomien maistelua. Konnaria ei kyllä näkynyt ensi näkemisen jälkeen. Tuskin häntäkään oikeasti kiinnosti, kunhan työn puolesta piti sanoa.

Pääsimme vihdoin leirintäalueelle. Kaivauduimme asemiin vuoden 2008 leiriin. Puut olivat hieman kasvaneet, hipit hävinneet mutta muuten kaikki oli kuin silloin ennen. Jäsen R sai kunniamaininnan hunch back teltastaan. Kun leiri oli pystyssä, lähdettiin hakemaan välttämättömiä tarvikkeita. Kun olimme palanneet huomasimme leirimme läntiselle sivustalle nousseen hippien leirin. Hetken heidän jorinaa kuunneltuani totesimme uhkan olemattomaksi.

Muistikuvien määrä ja laatu kääntyy jyrkästi näillä kohdin, joten siirrytään suoraan seuraavaan aamuun. Mieskiukaalla oli hankaluuksia jekkunsa kanssa heti aamulla. Autoin häntä parhaani mukaan. Sade alkoi. Totesimme leirimme hieman haavoittuvaksi, joten lähdin hakemaan täydennyksiä. Löysin kahvikojun luota miehen välimereltä. Pestasin hänet oitis. Mieskiuas oli myös hoitanut lisämiehitystä. Telttoja alkoi olla komea määrä. Huomasimme, että yksi tuoleistamme oli hävinnyt. Hippien leirissä oli samanlainen tuoli. Asiallisen tiedustelun ja kohtuullisen harkinta-ajan (20h) jälkee hipit myönsit, että olivat erehtyneet tuolista ja palauttivat meille mitä meille kuului.

Aika oli tapansa mukaan vaan kulunut, ja jälleen oli aamu. Mieskiuas oli tapansa mukaan heti aamusta hereillä. Kenkiä hän ei löytänyt. Varustelaukkukin oli ajautunut pari metriä teltan ulkopuolelle. Muodostimme partion, joka lähti hakemaan uudet kengät. Jäin tohtorin kanssa pitämään leiriä pystyssä. kävimme kaupassa hakemassa vähän purtavaa. Tohtori halusi vettä, että saisi hampaat pestyä. Opastin häntä vesipullon valinnassa. Olisin voinut käyttää hieman lisää aivosoluja, sillä brittiläinen ystävämme päätyi pesemään hampaitaan vissyllä. No, ei se aina...

Kun takana oli kolmas yö läpimärässä teltassa olin todella tyytyväinen ostamaani avaruuspeittoon, ei tullut kylmä. Märät kengät hieman harmittivat, mutta kuivilla sukilla ja talouspaperilla pääsee jo pitkälle. Söimme lähistöllä olevan kojun kevätkääryleet. Kaikki. Ruuan loppuminen ja kosteat säät johtivat menetyksiin kolmantena päivänä. Alkuperäisestä neljstä sankarista loppuun jaksoi vain kolme. Kun viimeinen keikka oli loppu päätimme, ettei kannattaisi mennä nukkumaan, vaan valvotaan ja mennään ekalla junalla, niin pääsee kotiin nukkumaan heti aamusta. Rälläsimme hetken, pakkasimme teltat ja aloitimme kävelyn juna-asemalle. Vain Bataanin marssi 1942 jäi toiseksi tuolle koitokselle. Ei se matka noin pitkä ollut bussin ikkunasta katsottuna... Riemu oli rajaton kun pääsimme viimein asemalle. Juna oli jo mennyt, seuraava lähtisi kolmen tunnin päästä. No ei auttanut, odottaa täytyi.

Jännä kun haluaa jumittaa rauhassa, niin aina joku apina tulee kertomaan elämäntarinaansa. Näin kävi jälleen. Harkitsimme aasin tiputtamista junan eteen, mutta VR liikennöi sen verran harvakseltaan, että setä olisi kuitenkin kömpinyt kiskoilta pois. Oikaisimme rintamalinjan kolmos laiturille. Saimme olla rauhassa. Kiskoilla oli jo jonkin aikaa seissyt juna. Se olikin matkalla Vaasaan, kiipesimme kyytiin ja kotimatka alkoi vihdoin. Sitten yksi silmäys ja oltiinkin takaisin kotona. Sitten vielä viimeinen ponnistus. Pari korttelia ylämäkeen ja neljänteen kerrokseen. Eikä tietenkään hissiä. Sitten sain nukkua.